miikaaulio.net 
Pääsivut
  file:miika
  harjoittelu
  harjoittelu II
  välineet
Sydney 2000
  sydney
  sydney II
  sydney III
Aθήα 2004
  ateena 2004
北京市 2008
  peking blog
Matkustaminen
  matkakohteet
  vinkit
  oseania
Muuta
  beiter
  ais
  2003 tilasto
  2004 tilasto
  talviammuntaa
  laukaisu
  sälää
  amo2002
Linkkejä
  linkit

Miikan matkustusvinkit, eli

Lentomatkustamisen Survival Guide

Tänä vuonna tulee 100 000 kilometriä täyteen lentokoneessa. Siinä ajassa kerkeää kiroamaan lentokoneruoan, aikaeroväsymyksen, ahtaat penkit, juomatarjoilun aikana alkavan turbulenssin ja tympeät lentoemännät useammin kuin kahdesti. Aikaisemmin matkailin spartalaisen askeettisesti kyllä-tämän-kestää- asenteella, mutta viimeaikoina, kun lentämisestä on tullut säännöllinen "riemu", olen panostanut matkustusmukavuuteen aikaisempaa enemmän. Varsinkin pitkillä yli 12 tunnin lennoilla käy tekeminen vähiin. Alla jotain ajatuksia lentomatkustamisesta ja sen helpottamisesta. Soveltaminen omalla vastuulla.

Tyyny käsimatkatavaroissa ei ole vain lapsille. Otin viimeisimmälle matkalle Sydneystä Zürichiin oman tyynyn mukaan, ja se paransi unen laatua huomattavasti. Suosittelen.

Läppäri, kasa vara-akkuja ja DVD- elokuvia takaa tekemistä (akuista riippuen) ainakin Atlantin puoleen väliin. Voit myös tehdä vaikka nettisivuja. Joku näitäkin (kai) lukee. Tankkaustauolla voi koettaa ladata akkuja. Muista hankkia universaali adapteri laturiin.

Game Boy on viimeisin huvitus minkä ostin. Vierustoverit saattavat tosin olla piipityksestä eri mieltä...Pelejä voi hankkia lisää matkan edetessä.

Kuulokkeet jotka vaimentavat taustamelua (Noice Cancelling) ovat ehdoton hankinta, ei tarvitse huudattaa musiikkia liian kovalla. Varmista että mukana tulee adapteri lentokoneissa käytettävään tuplaplugiin.

Lentokoneruoka on tunnetusti kamalaa. Koitan syödä aina lentokentällä jotain kevyttä, esim. Clubiateria largena on terveellinen vaihtoehto. Koneeseen voi lisäksi ottaa mukaan hedelmiä tai muuta pikkupurtavaa.

Pysähdy matkalla ellei ole kiire. Australiaan mennessä Havaji sattuu sopivasti noin puoliväliin, tai vaihtoehtoisesti Singapore. Yö tai pari kesken matkaa vähentää tuskaa huomattavasti. Usein stop- overit ovat ilmaisia, ja hotelleihin saa hyviä tarjouksia.

Finnairilla on tympeimmät lentoemännät joihin olen törmännyt, en suosittele. Mikäli hintaeroja ei ole, niin valitsen mieluusti esim. British Airwaysin.

Sivistä itseäsi lukemalla. Ostin aikoinaan aina Pahkasika- lehden koneeseen, valitettavasti kyseinen kulttuurijulkaisu ei ilmesty enää. Myrkky toimii korvikkeena.

Aikaerosta selviää parhaiten siirtymällä saavuttaessa suoraan kohdemaan aikaan. Päiväunet ovat turmiollisia ensimmäisenä päivänä. Ennen matkaa tehtävää uuteen aikaan totuttautumistakin olen kokeillut, mutta se on melko hankalaa jos aikaeroa on enemmän kuin pari tuntia. Kisamatkoille kannattaa laskea päivä / tunti totuttautumiseen, eli aikaeron ollessa 7 tuntia saavutaan kisapaikkakunnalle 7 päivää ennen kilpailun alkua. Melatoniinia tai muita pillereitä en ole kokeillut.

Pyörälliset laukut säästävät hermoja. Itselläni on tilauksessa SKB:n jousilaukku (Compact Archery Case 2SKB-3712 RC) ja pyörällinen varustekassi (Sport Duffel 2SKB-4015). Jousilaukku menee kassin alalokeroon, päällilokeroon mahtuu reilusti vaatteita ja muuta matkatavaraa. Tullimiehet eivät myöskään kiinnitä huomiota tällaiseen yhdistelmään; nykyistä laukkua saa olla avaamassa joka välissä.

Matkalaukkujen määrä ja ylikilot rasittavat jousiampujia normaalimatkustajaa enemmän. Oma jousilaukkuni painaa 12 kiloa (yhdellä jousella), ja kaukoputki jalustoineen viitisen kiloa. 20 kilon rajaan jää enää muutama kilo muille matkatavaroille. Ennen 911- tapahtumia pakkasin lyhyet stabit, painot, v-barin ja muut painavat tavarat käsimatkatavaroihin. Viimeaikoina en ole kokeillut, mutta saattaa tulla hankaluuksia turvatarkastuksessa. Hyvä keino on lähettää osa matkatavaroista rahtina etukäteen. Itse laitoin yhden matkalaukun Sydneystä rahtina Helsinkiin; laukku lähti torstaina, oli lauantaina perillä ja maksoi noin 5 euroa / kilo.

Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä;

The Ultimate Solution™ : matkusta Business- luokassa.



w w w . M i i k a A u l i o . n e t - © M i i k a A u l i o